Yksi Suomalaisen yhteiskunnan erikoisuuksia, on lomaltapaluuraha, arkisemmin lomaraha. Tämä juontaa juurensa sotien jälkeiseen aikaan, jolloin työntekijöitä katosi lomien aikana Ruotsiin, jossa ansiotaso oli huomattavasti parempi. Lomaraha oli ikään kuin houkutin jäädä Suomeen töihin. Nykyään se on vain ylimääräinen palkan osa joka maksetaan kesällä.
Kaikkille ei ehkä tule mieleen, mutta tuohan on ylimääräistä rahaa, jota ilman pärjäisi vallan mainiosti. Useimmat käyttävät sen rahan shoppailuun, matkusteluun tai muuhu, jota ilman ei varmaankaan elämäntaso olisi huonompaa.
Itse olen vuosia sitten aloittanut käytännön, jossa otan lomarahan vapaana, eli pidän palkatonta vapaata kaksi viikkoa. Tästä käytännöstä luovuin jossain vaiheessa, koska "sitä rahaahan tarvitaan". Tänä vuonna otin taas käyttöön lomaltapaluurahan, enkä edes huomannut vähentynyttä tuloani. Tulotaso ei tippunut, loma vain oli normia palkkalomaa. Tavallisen viiden viikon loman lisäksi, sain kaksi ylimääräistä viikkoa. Seitsämän viikkoa on melkein kaksi kuukautta, ja voin sanoa että se on kyllä ollut arvokkaampaa aikaa kuin mikään shoppailu maailmassa.
"Lomaraha" vapaana on ollut niin miellyttävä kokemus, että aijon ensi vuonna anoa koko kuukauden palkatonta, joten olen silloin käytännössä kaksi kuukautta vapaana. Taloudellisesti tämä menee niin että kesäkuussa saan vain lomarahani, eli puolet palkasta. Tämän jälkeen saan heinäkuun palkkaa vuosiloman aikana. Jos säästän koko kevään tätä varten, varmaan saisin kasattua tuon puuttuvan osan. Mutta koska kulutustottumukset ovat minulla pienet, ei minun tarvitse säästää - pärjään varsin mainiosti puolella palkalla. Tämän lisäksi saan kuukaudessa noin 500 euroa osinkotuloja, joten eiköhän jotenkin pärjätä.
Miten itse ajattelet? Onko shoppailu niin tärkeätä ettei lomarahan voisi ottaa vapaana? Kaikilla ei ehkä työnantaja suostu palkattomaan vapaaseen.
Inga kommentarer:
Skicka en kommentar