Shoppailemaan

Kollegani lopetti työpäivän vähän etuajassa. Oli Stockmannin hullut päivät ja piti päästä vähän shoppailemaan, ilmeisesti. Kun tiedustelin mitä hän oli hakemassa, kävi ilmi ettei hän mitään erityistä tarvinnut: "Katson vähän mitä tulee vastaan, en ole pitkään aikaan shoppaillut".

En tiedä mitä hän osti, eikä tämän kirjoituksen tarkoitus ole parjata kollegani; hän on oikein mukava kollega, mutta jäin tapahtumaa miettimään. Kollegani halusi mennä hulluille päiville katsomaan jos jotain tulee vastaan, eli ikään kuin vaeltaa tavaratalossa kunnes jotain tulee vastaan joka laukaisee ostoimpulssin. Asian voisi ilmaista että "raha vain odottaa tuotetta".

Se on tietysti jokaisen oma asia miten rahansa käyttää, mutta miksi käyttää kallisarvoiset roposensa tavaroihin joita ei edes tarvitse? Rahat, joiden vuoksi minun täytyy mennä takaisin töihin uudestaan ja uudestaan? Samainen kollega ei myöskään käyttänyt lomarahansa vapaana, koska siihen ei tietenkään ollut varaa - piti mennä shoppailemaan.

Minua on aina mietityttänyt ilmiö shoppailu. Ei ole tiettyä tarvetta tiettyyn tuotteeseen, vaan on tarve ostaa jotain - ei väliä mikä se on tai jos sitä käyttä - ja rahaa palaa aivan vimmatusti. Usein kuulee ihmisten kertovan että oltiin yhdessä puolison tai kaverin kanssa shoppailemassa. Aivan kuin ainoa yhdessäolon muoto olisi shoppailu. Ei voida viettää aikaa yhdessä, vaan täytyy kuluttaa suuri määrä rahaa kun niin teemme.

Yhdessäolon tuntihinnaksi muodostuu aika kova, jos yhdessäolo on shoppailua. Jos ostaa joka tunti 100 eurolla paidan, voidaan sanoa että yhdessäolon tuntihinta on 100 euroa, eikä tämäkään heitto tunnu liiaksi liiottelulta - jotkut varmasti shoppailevat enemmän. Jos taas ostaisi kahvikupin 2 eurolla ystävänsä kanssa, muodostuisi yhdessäolon hinnaksi 2 euroa tunnilta (jos siis istuisi tunnin kahvilassa). Tai voi mennä yhdessä istumaan puiston penkille, ehkä keittää omat kahvit termariin ja yhdessäolo on käytännössä täysin ilmaista.

Shoppailua harrastetaan yllättävän paljon. Rahaa menee vaateliikkeisiin, netissä ostoksille (mahdollisesti vaateostosten lisäksi ostetaan netistä myös vaatteita), hienoihin viineihin, erikoisliikkeisiin, urheiluliikkeisiin yms yms. Joiltakin kuluu satoja euroja kuukaudessa harrastukseen, joka ei tuota heille mitään muuta mielihyvää kuin hetkelline ostoksen nautinto, tai yhdessäolon tunne. Se on kova tuntihinta maksaa. Miksi kaataa saavilla kallisarvoisia euroja hetken mielihyvästä? Sillä jos et aidosti tarvitse tuotetta jota ostat, maksat muutaman minuutin ostotapahtumasta huikean minuuttihinnan. Jos ostat hetken mielijohteesta 40 euron housut ja ostotapahtuma (joka tässä tapauksessa on ostoksen ainoa pointti) kestää kolme minuuttia, maksat 800 euron tuntihintaa. Saisi olla aika mukava tunti jotta siitä viitsisi maksaa niin paljon?

Miksi ei mielummin valitsisi sijoittaa nuo ylimääräiset rahansa, joita ei ilmeisesti kuitenkaan tarvinnut? Jos otetaan esimerkiksi tässä täysin keksitty Erkki, niin hän käyttää 200 euroa kuukaudessa shoppailuun. En usko Erkin olevan eritysen tuhlaileva, jos verrataan muuhun väestöön. Eräänä päivänä Erkki päättääkin lopettaa shoppailun, hän päättää "ainoastaan" ostaa mitä hän tarvitsee, kuten ruokaa ja muita tarvikkeita. Jos Erkki lopettaa shoppailun ja sijoittaisikin rahansa osakemarkkinoille, tuottaisivat nämä noin 10% vuodessa. Jos Erkki ei muuttaisi mitään muuta, kuin että hän lopettaisi (turhan) shoppailun ja sillä rahalla ostaisi osakkeita, olisi hän esim. 30 vuoden työuran jälkeen kerännyt noin puolen miljoonan euron omaisuuden - siis pelkästään shoppailemattomuudella. Tämä on siis puoli miljoonaa euroa riihikuivaa rahaa, ilman mitään muuta ponnistelua kuin että et shoppaile.